Lunan yskä on selätetty jo reilu viikko sitten, eli sunnuntaina voisimme lähteä jo uudestaan kohti agitreenejä! :) PikkuDina tai Enna eivät onneksi koskaan Lunan yskää saaneet.

Olen muutaman viikon nyt ollut omissa treeneissäni mukana vain katselemassa muiden suorituksia ja olenpa hieman kokeillut ohjata myös Epan siskopuolta, Sidewild Odd Rock Angel “Aidaa”. Aida on aika hieno! Sunnuntaisissa treeneissä Epan siskopuoliedustuksesta oli paikalla toinenkin, Jummi-Jammin Taikahuilu “Taika”, joka on myös oikein näppärä agikoiran alku. Toivottavasti kisakentillä nähdään molempia! ;)

Ennan kanssa käväistiin eilen eläinlääkärissä, epäilyksenä uusi pissatulehdus. Lääkärissä kävi taas hymyilyttävä tapaus, kun olin juuri punnitsemassa Ennaa (joka muuten painaa 23kg, 2kg enemmän kuin viime puntarireissulla (josta on kyllä aikaa)! Eikä ole lihava, lihaksia taitaa olla siis! :)) nurkan takana lääkärin kutsuessa sisälle. Marssittiin Ennan kanssa lääkärin eteen, joka näytti hieman hämmästyneeltä ja näytti odottavan katseellaan odotushuoneen toisessa päässä istuvaa mustaa labradoria. Toistin nimeni ja kysyin, kutsuttiinko meitä. Lääkäri nyökkäsi ja meni kysymysmerkin näköisenä koneelleen ja mietti ääneen, onkohan heille tullut jokin virhe tietoihin. Lääkäri katsahti Ennaa, konettaan, Ennaa ja kysyi epäuskoinen ilme kasvoillaan “Minkärotunen se on?” Vastasin aika leveän hymyn kera, että kyllä se labradori on. Lääkäri ei meinannut uskoa silmiään ja oli aivan varma, että odotushuoneessa ollut toinen musta labradori oli se, jonka piti sillä hetkellä olla siinä huoneessa. Ei ollut taas ensimmäinen kerta kun Ennaa ei tunnisteta. ;) Ja se musta labradori kieltämättä oli ehkä enemmän tunnistettavissa rotuisekseen. ;)

Ennalla oli pe-la hieman kiire ulos ja ulkona se teki useat, pienet, kylmän keltaiset ja hieman vihertävät pissat. Marssimme pissanäytteen kanssa eilen illalla lääkäriin ja näytteen lisäksi tutkittiin Ennan rakkoa myös ultralla mahdollisten virtsakivien takia. Ei näkynyt kiviä (tosin rakko oli melko tyhjä) eikä pissanäytteestä löytynyt vielä mitään huolestuttavaa. Viljelyn tulokset selviävät parin päivän sisällä, mutta eilen illalla näytteestä ei löytynyt kiteitä eikä mitään tulehdukseen viittaavaa.

Äkillinen lisääntynyt hätä saattoi siis johtua sen syömisistä tai juomisista. Olen syöttänyt Ennalle mm. karpaloita/puolukoita vielä varmuuden vuoksi. Tuota kylmän keltaista väriäkin lääkäri epäili vain laimeaksi virtsaksi. Harvoin tulee koirien virtsan värejä tarkkailtua, joten en oikeastaan tiedä millaista ne normaalisti tekee. Tuo voimakas kylmän keltaisuus kuitenkin pisti muiden oireiden ohella silmään ja piti lähteä tarkastamaan asia lääkäriin, kun noita pikkutyyppejäkin saattaa olla matkassa mukana, toivottavasti. :)

Ultrassa koitettiin varovaisesti tiirailla myös mahdollisia pentusia, mutta päivät olivat vielä huonot siihen. Lääkäri ei myöskään ollut kokenut tiineysultraaja eikä nähnytkään siellä mitään varmaa. Toiveita elätellään siis vielä ainakin viikon verran. :) Ennasta moinen selällään pöydällä kourussa makoilu oli vain mukavaa ja tyyppi ihan nukahti siihen! :D

Lunan kanssa käytiin joskus samaisessa asennossa röntgenkuvissa rauhoittamatta ja se oli AIVAN kauhusta jäykkänä moisessa asennossa vieraassa paikassa laitteiden keskellä… Enna sen sijaan makoili aivan paikallaan, yhtään pyristelemättä ja tuntui vielä tykkäävänkin! Se oli muutenkin taas niin hienosti lääkärissä, ei edes rakastanut ketään liikaa ja oli paikoillaan kun tutkittiin. Makoili rauhassa lattialla kun juttelin lääkärin kanssa. Muistelen vaan kun joskus nuorempana lääkärissä sen kanssa käytiin, kyllä silloin vaan rakastettiin… Ehkä Epastakin on tullut vähän enemmän aikuinen. ;)

Tähän väliin kun vertaa Lunan lääkärikäyntejä, joihin kuuluu ensin odotushuoneessa itkemistä ja mielellään tuolin alla piilossa makoilua. Sen jälkeen eläinlääkäri on niin ihana, mutta samalla hieman jännittävä, pitää vähän öristä ja laulella. Jos lääkäri lähestyy selkeästi tutkimusaikeissa, Luna jähmettyy, tärisee ehkä hieman ja heiluttaa ihan varovaisena hännän päätänsä. Kun tutkimus on ohi, se aloittaa taas laulukonserttinsa niin tyytyväisenä siitä, että selvisi hengissä. Tämä kaikki jänskäily alkoi juuri tuon erään röntgenkuvauksen jälkeen. Ainut paikka missä rämäpää Lunaakin oikeasti jännittää!

Epa ei sano lääkärissä oikeastaan sanaakaan. Paitsi odotushuoneen vinkuvalle ja tungettevalle collielle. Sille piti murista.